kun mikään ei riitä

Käytiin Fian kanssa kävelyllä ja päädyimme ihanaan rantakahvilaan iltateelle. Siinä, teemuki kädessä istuessa ja kauniita maisemia ihaillessa, tajusin jälleen kerran kuinka kiitollinen olen tästä päivästä, tästä hetkestä.

Tuntuu siltä, että nykyään elämme niin kamalan kiireen ja suorittamispaineen keskellä, ettemme enää osaa arvostaa tavallisia, arkisia asioita. Mikään ei näytä riittävän; ei ole tarpeeksi isoa asuntoa, tarpeeksi kallista laukkua tai tarpeeksi isoja lihaksia.

Jokainen varmasti ymmärtää sen tosiasian, että elämässä voi tapahtua ikäviä asioita, mutta kukaan ei usko niiden osuvan omalle kohdalle. Ikävä kyllä, moni (minun lisäksi) ymmärtää elämän arvokkuuden vasta juuri tällaisten asioiden tapahtuessa. En tietenkään toivo sitä kenellekään. Voi kunpa kaikki ymmärtäisivät että elämä on ihanaa, riippumatta siitä kuinka paljon rahaa pankkitilillä on ja kuinka monta Pradan laukkua kaapin pohjalla lojuu. Näyttää siltä, että monen kohdalla elämän tarkoitus on tehdä vaikutus muihin. Hällä väliä miltä itsestä tuntuu ja kuinka onnellinen sitä oikeasti on. Pointtihan on nimenomaan tässä: kaikkien pitää luulla, että mulla menee helvetin hyvin!

Halusin vain muistuttaa itseäni ja kaikkia muita siitä, että jokainen päivä on lahja. Koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kuulostaa varmastikin aika kliseiseltä, mutta elämän tärkeimmät asiat ovat ilmaisia. Terveys ja hyvä olo, hymyt ja halaukset, läheisten tuki, kauniit auringonlaskut ja vatsanpohjassa asti tuntuvat naurut... Juuri nämä asiat tekevät elämästä niin mahdottoman ihanaa.

 

''VERY LITTLE IS NEEDED TO MAKE A HAPPY LIFE; IT IS ALL WIHTIN YOURSELF, IN YOUR WAY OF THINKING.''

- MARCUS AURELIUS