treenit PT:n kanssa

Nyt, kun olen kuukauden säännöllisesti treenannut PT:n kanssa, olen muodostanut selkeän mielipiteen siitä, miten tällainen treeni eroaa yksin treenaamisesta, ja päätin tulla kertomaan omista kokemuksista ja fiiliksistä myös teille!

Olen aina treenannut yksin, eikä mulla ole ennen ollut ammattilaisen tekemää saliohjelmaa. Olen useimmiten mennyt oman fiiliksen mukaan, lukenut ohjeita netistä tai saanut vinkkejä tutuilta. Toisin sanoen, olen treenannut ''vähän sinne päin'' -meiningillä. Kyllä olen huomannut silloinkin kuntoni paranevan, ei vaan niin nopeasti kun nyt. Olen myös tajunnut, kuinka väärin olen koko tän ajan tehnyt joitain tiettyjä liikkeitä. Helposti se menee niin, että jos kukaan ei ole vieressä valvomassa treenailuasi ja katsomassa meneekö selkä notkolle ja onko liikerata oikea, sitä tekee liikkeet väärin. Ja juuri niin kävi mullekin. Oikealla tekniikalla saa nopeammin tuloksia eikä paikat mene rikki. 

Salille ei myöskään tule lähdettyä niin usein ja samalla innolla, jos sinne on mentävä yksin. Helposti sortuu ajattelemaan, että kyllä sinne salille kerkee huomennakin. Ja usein käykin niin, että huomenna onkin parempaa tekemistä ja treeni jää kokonaan tekemättä. Täysin eri asia on silloin, kun pelissä on myös toinen. Henkilö, joka on nähnyt vaivaa, laatinut saliohjelmaa, ajatellut minun parastani. Minunhan hyvinvointistani tässä on kyse! Silloin ei vaan viitti skipata treenejä ''vaan koska ei huvita''.

PT:n kanssa treenailu on muutenkin paljon hauskempaa puuhaa (tai no, riippuu varmasti myös pt:stä..). Kuten olen ennenkin sanonut, mulla kävi tosi hyvä tsäkä kun tapasin Annetten.

Muistan, kun pari viikkoa sitten sain kuulla ikävän uutisen. Iltapäivälle oli sovittu treeni Annetten kanssa. Aluksi soitin Annettelle itkien ja peruin treenit. Alkushokin jälkeen tajusin, että en oikeastaan halua skipata treenejä. Niistä kun tulee tosi hyvä fiilis ja varsinkin Annetten kanssa on niin rentoa ja mukavaa treenata. Hän ymmärtää, tukee, kannustaa. Treenit ei ole sellaista suorittamista, vaikka tietysti pysytään asiassa ja tehdään treeni kunnolla. Mutta ei ole mitään paineita tai stressiä. Hyvän musiikin tahtiin ja ylävitosten saattamana fiilis nousee kattoon ja hikisestä treenistä jää polttava tunne lihaksiin ja hymy huulille. 

Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan treenejä personal trainerin kanssa. Varsinkin jos et ole koskaan ollut kovin innostunut salitreeneistä tai liikunnasta ylipäätään. Tässä vielä mainio vinkki: jos olet havainnut haasteita elämäntapojen tai liikunnan aloittamisessa, voit tilata neljän viikon oppaan, jolla saat ohjeita turvalliseen alkuun! Laadukkaampi arki -opas on ilmainen, eli ei muuta kun tilaamaan! :)

 
Take care of your body. It’s the only place you have to live in.