riittävän hyvä

Voisin vaikka väittää, että itsekritiikki ja riittämättömyyden tunne ovat tuttuja jokaiselle. Varmasti jokainen meistä on joskus ajatellut että voisi olla vielä laihempi tai lihaksikkaampi, vielä pidempi tai lyhyempi, vielä lahjakkaampi, rikkaampi... Aina löytyy joku asia, jossa voisi olla parempi. Se on ihan totta se, mutta onko sillä loppujen lopuksi niin hirveästi väliä jos ei olekaan paras kaikessa? Pitääkö aina pyrkiä täydellisyyteen ja verrata itseään muihin?

Tänään mulla on ollut hyvä päivä. Lähestulkoon paras päivä muutamaan viikkoon. Olen ollut oikeasti onnellinen ja tyytyväinen. Itseeni ja elämääni. Vaikka nyt on rehellisesti sanottuna rankkaa, tajusin kuitenkin että se ei haittaa. Kaikki ei voi olla täydellistä, eikä sen tarvitsekaan olla. Näin on hyvä. Elämäni on riittävän hyvä, MINÄ olen riittävän hyvä.

Pahoittelen kliseisyyttäni, mutta ihminen ei vaan voi olla aidosti onnellinen jos onnellisuus riippuu ulkoisesta tekijästä kuten kumppanista, rahasta, työpaikasta tai vaikkapa asuinalueesta. Mitään kikkaa tai oikotietä onneen ei yksinkertaisesti ole, vaan kaikki on itsestään ja ajatusmaailmastaan kiinni. Kukaan tai mikään muu ei voi tehdä sinusta tyytyväisempää omaan elämääsi. 

Oivalsin myös sen, etten tarvitse ketään rinnalleni tunteakseni itseäni tarpeeksi hyväksi. Minä kelpaan näin, juuri tällaisena, eikä kenenkään muun mielpide siihen oikeastaan vaikuta.