home is where your heart is

Olen syntynyt ja kasvanut toisessa maassa. Täysin toisenlaisessa kulttuurissa vietin tasan puolet elämästäni. Suuremman osan siitä ajasta olin niin pieni, etten ymmärtänyt tästä maailman menosta melkein mitään.

Muutimme Suomeen kun olin 11-vuotias ja täällä minä kasvoin aikuiseksi. Nyt tämä kulttuuri tuntuu niin omalta, etten voi edes kuvitella asuvani muualla. Tämä on minun koti. Mutta onko kuitenkaan?

Mihin minä oikeasti kuulun? Ukraina ei enää tunnu kodilta. Siellä vieraillessani ihmettelen monia asioita, enkä aina ymmärrä paikallisten ajatusmaailmaa, vaikka siellähän minä synnyin ja asuin 11 vuotta. Kaikki tuntuu niin erilaiselta ja joskus jopa oudolta…

Suomessa ajattelen usein olevani ’’muukalainen’’. Vaikka minua ei kohdella niin, ajatus pyörii päässäni tasaisin väliajoin. Kulttuurierot ovat niin suuria, että joskus mietin miksi täällä ollaan niin ujoja ja hiljaisia (pyydän anteeksi yleistämistä). Toisaalta, kotimaassani ärsyttää äänekkäät ja liian tuttavalliset ihmiset. Olenko sitten kahden kulttuurin välimuoto, ’’ei-minkään-maalainen’’?

Tajusin kuitenkin, ettei tausta tai asuinmaa vaikuta siihen, missä koti on. Koti on siellä, missä on hyvä olla. Missä on turvallista, mukavaa ja kotoisaa. Missä tunnen olevani oikeassa paikassa. Se ei välttämättä ole maasta tai kulttuurista kiinni… Se saattaa riippua minua ympäröivistä ihmisistä.

Päätin luopua yrityksestä laittaa itseni johonkin tiettyyn lokeroon. Tiedän kuuluvani tänne. Täällä on hyvä olla, tämä tuntuu kodilta. Muulla ei ole väliä.