dare to ask

Olin tulossa tänne kirjoittamaan tekstin siitä, kuinka rasittava piirre kärsimättömyys on. Naputtelin tekstiä ja soimasin itseäni, kun en osaa odottaa rauhassa ja nauttia niin sanotusti matkasta, vaan haluan päästä määränpäähän nythetisamantien.

Halusin kysellä lukijoilta vinkkejä siitä, miten antaa asioiden mennä omalla painollaan. Sitä tekstiä kirjoittaessa tuli jopa sellanen fiilis, että oonkohan mä ihan normaali kun otan usein ohjat omiin käsiini ja menen sellaisella ''make things happen'' -asenteella.

Katsoin hetken päästä tekstiä ja... pyyhin kaiken pois.

Screw it.

En aio enää ikinä, IKINÄ pyytää anteeksi tunteitani tai tekojani, jos ne ei millään tavalla loukkaa ketään tai tee kenellekään hallaa. En enää aio ajatella olevani jotenkin ''viallinen''. En vaan osaa olla kärsivällinen ja rauhallinen, jos haluan ja tavoittelen jotakin. Moni elämäni hienoimmista asioista on tapahtunut juuri sen takia, kun olen uskaltanut pyytää, kysyä ja toimia. Jos menee virran mukana ja ajattelee, että joku päivä vielä onnaa ja saa kaiken haluamansa tekemättä yhtään mitään, suosittelen vetämään äkkiä pään pois sieltä kuuluisasta.

Jos haluat - pyydä. Jos et ymmärrä - kysy. Jos et tykkää - sano.

Miksi tehdä elämästä niin hiton vaikeaa miettimällä, mitä muut ajattelee ja miltäköhän omat teot toisten mielestä näyttää. Uskallatko pyytä sitä, mitä haluat? Uskallatko tehdä asioita, joista haaveilet? Menevätkö muiden mielipiteet ja pelko tuomituksi tulemisesta kaiken edelle?

Olen kärsimätön, puhun suoraan, kysyn suoraan enkä tykkää turhasta odottelusta. Nämä piirteet ovat osa mua ja tekevät musta juuri tällaisen kun olen. Ja jos ne ovat jonkun mielestä ärsyttäviä - olkoon. Aion uskaltaa olla häpeilemättä oma itseni, ja suosittelen että säkin teet samoin.

Ihanaa alkanutta viikkoa! xx

redlips