count your blessings

Tämä ajatus juolahti päähäni kun olin ulkoiluttamassa Fiaa. Sateessa. Mulla oli kylmä, kurkku oli kipeä ja olisi tehnyt mieli vaan jäädä sohvalle, viltin alle. Ajattelin, että onpas kurjaa kun joudun viemään koiraa ulos silloinkin, kun ei yhtään huvita. Onpas kurjaa että nyt on syksy ja edessä on monen monta pimeää ja sateista iltaa. On kurjaa, että seison sateessa vaikka väsyttää ja kurkku on älyttömän kipeä. Itsesäälissä velloessani en tajunnut, että olin jo kävellyt korttelin ympäri ja olin melkein rapun oven edessä. Ilahduin, että lenkki on pian takanapäin ja nyt päästään sisälle, ihanaan kotiimme ja poikaystävän viereen. Tajusin, ettei moni muu voi sanoa samaa. Moni muu ei pääse lämpimään kotiin ja pehmeään sänkyyn. Moni muu ei käperry rakkaan kainaloon. Olisin minäkin voinut olla vaikka sairaalavuoteessa, yksin ja peloissani. Siinä mä seisoskelin tihkusateessa ja oivalsin jälleen kerran, että olen onnellinen. Just nyt.

Onneksi parin viime vuoden aikana olen oppinut yhden tärkeän asian. Aina kun on huono päivä ja sorrun ajattelemaan negatiivisia asioita, etsin samantien vastapainoksi ne kaikki ihanat asiat elämässäni. Mitä jos niitä ei olisi? Onko nuo negatiiviset asiat oikeasti niin suuria hyvien asioiden rinnalla?

Ei ole. Ei todellakaan.