vahvako?

Viime aikoina olen kuullut monen tuttavan suusta olevani rohkea ja vahva. Rohkea ja vahva? Minäkö? Höpöhöpö. Olen aina pitänyt itseäni hyvin heikkona ja nössönä tyyppinä. Olen halunnut olla mukava kaikille ja miellyttää muita, välillä jopa silloinkin, kun siitä on ollut itselleni haittaa. Olen itkenyt liian monta kertaa ja pelännyt. Pelko on ehkä yksi maailman kamalimmista tunteista. Olen pelännyt niin paljon, että rintaan on sattunut ja hengittäminen on ollut mahdottoman vaikeaa. Olen tuntenut itseni niin älyttömän pieneksi, avuttomaksi ja heikoksi.

Vuosien varrella olen kasvanut ihmisenä hurjasti ja tajunnut, että vahvuus ja rohkeus ei piile siinä, että esittää olevansa kovis. Vahvakin ihminen saa luvan itkeä, saa luvan olla heikko ja saa luvan pelätä. Se on inhimillistä ja kuuluu elämään.

Mielestäni vahva ihminen on rehellinen, sillä elämä on liian lyhyt tyytyäkseen asioihin, joista ei pidä. Vahva ja rohkea ihminen uskaltaa sanoa asioita suoraan, eikä hänellä ole tarvetta miellyttää muita. Hän nauttii elämästä ja tekee juuri sitä, mikä tuntuu oikealta, satuttamatta ketään. Vahvalla persoonalla ei ole tarvetta tehdä pahaa muille, pönkittääkseen omaa huonoa itsetuntoa.


Haluan kiittää teitä kaikkia mahtavia lukijoita ihanasta palautteesta. Olen erittäin otettu enkä osannut kuvitella tekeväni näillä teksteillä tällaista vaikutusta muihin. Ja jos olen jonkun mielestä tosiaan vahva ja rohkea – nöyrin kiitos ja kumarrus, ootte huippuja.